Toimintaohjeet (Code of Conduct)

Tähän osioon olemme koonneet Cloetta Fazerin arvot ja yhteiset toimintaohjeet. Arvot ja toimintaohjeet ohjaavat päivittäistä työtämme, jotta voimme toteuttaa tehtävämme ja tulevaisuudenkuvamme sekä saavuttaa tavoitteemme jatkuvasta lisäarvon luomisesta kuluttajille, asiakkaille, työntekijöille ja osakkeenomistajille.

Ydinarvomme perustuvat pitkään osaamisen ja kokemusten perinteeseen. Tunnussanojamme ovat avoin, osaava, dynaaminen ja pohjoismainen.

Tähän perinteeseen kuuluu ympäristöstä tulevien toiveiden kuunteleminen sekä muutosten kehittäminen ja edistäminen yhteisymmärryksessä kuluttajien, asiakkaiden, toimittajien ja ympäröivän maailman kanssa. Jotta menestyisimme pitkällä aikavälillä, meidän on aina toimittava niin, että herätämme arvostusta muissa. Tämä onnistuu vain, jos mekin arvostamme vastavuoroisesti muita.

Yhteiset toimintaohjeet määrittävät, miten toimimme vuorovaikutuksessa yhteiskunnan ja ympäröivän maailman kanssa. Meidän tulee pystyä sopeutumaan paikallisessa, kansallisessa ja kansainvälisessä lainsäädännössä, markkinakehityksessä, yhteiskunnallisissa arvoissa ja kulttuuriarvoissa tapahtuviin muutoksiin. Kaikkien liiketoimintapäätöksiemme on oltava yhteiskunnallisesti ja eettisesti hyväksyttäviä.

Noudattamalla ydinarvoja ja yhteisiä toimintaohjeita työssämme, vahvistamme meihin kohdistuvaa luottamusta ja luomme pitkäaikaista arvoa Cloetta Fazerille sekä ympäröivälle maailmalle.

Suhteet kuluttajiin ja asiakkaisiin

Cloetta Fazer toimii ja haluaa tulla nähdyksi alan kehityksen edelläkävijänä. Perustajana tälle toimii yhtiön vahva asema Pohjoismaissa. Yhtiön tulee tarjota laadukkaita makeisia ja sillä tulee olla vahvimmat tavaramerkit sekä parhaat tuoteuutuudet. Yhtiön tulee myös luoda lisäarvoa asiakkaille ja kuluttajille.

Arvostamme ja vaalimme asiakkaiden ja kuluttajien yhtiötämme kohtaan tuntemaa luottamusta. Hyväksymme sen, että asiakkailla ja kuluttajilla on laillinen oikeus saada tietoja arvoistamme ja toiminnastamme.

Suhteet henkilöstöön

Suhteiden tulee perustua molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Työehdoissa noudatetaan työehtosopimuksia, kansallista lainsäädäntöä ja asiaan liittyviä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksia.

Liiketoiminnan eettisyys

Korruptio, lahjukset ja kilpailua rajoittavat lainvastaiset menettelyt vääristävät markkinoita ja estävät taloudellista, yhteiskunnallista ja demokraattista kehitystä. Cloetta Fazer ei saa koskaan turvautua tällaisiin menettelyihin.

Ympäristö

Otamme aina toiminnassamme huomioon ympäristöseikat. Pyrimme jatkuvasti ylittämään kuluttajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien tuoteturvallisuutta, laatua sekä ympäristötyötä koskevat vaatimukset.

 

Sisältö:


© Cloetta Fazer AB 2007