Taloudellinen raportointi

Hallituksen vastuulla on yhtiön organisaation muodostaminen niin, että yhtiön taloudellista tilannetta voidaan valvoa luotettavasti ja että markkinoille annettavat taloudelliset katsaukset (kuten osavuosikatsaukset ja vuositilinpäätös) laaditaan lakien, sovellettavien tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden sekä muiden pörssissä listatuille yhtiöille asetettujen vaatimusten mukaisesti.

GodisaffärHallituksen tilintarkastustoimikunta käsittelee osavuosikatsaukset, jotka konsernijohtaja laatii hallituksen toimeksiannosta. Konsernijohtaja vastaa siitä, että konserniyhtiöiden kirjanpito hoidetaan lain mukaisesti ja että varoja hallinnoidaan luotettavasti. Cloetta Fazer AB:n toimitusjohtaja tai varatoimitusjohtaja on jäsenenä jokaisen liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiön hallituksessa. Konsernille laaditaan kuukausittain tilinpäätös, joka toimitetaan hallitukselle ja konsernin johtoryhmälle.

Hallitus varmistaa taloudellisen raportoinnin laadun tilintarkastustoimikunnassa. Toimikunta käsittelee taloudellisten raporttien ja tärkeimpien tilinpäätöskysymysten lisäksi myös kysymyksiä, jotka liittyvät sisäiseen tarkastukseen, sääntöjen noudattamiseen, tilinpäätöksessä esitettyjen arvojen olennaisiin epävarmuustekijöihin täsmäytyspäivän jälkeisiin tapahtumiin, muuttuneisiin arvioihin ja olettamuksiin sekä muihin olosuhteisiin, jotka vaikuttavat taloudellisten raporttien laatuun.


© Cloetta Fazer AB 2007