Maya-kansojen ja nykyihmisen onneksi kaakaopuun siemeniä hävitettiin polttamalla nuotiossa, jolloin niistä lehahti makea ja hyvä tuoksu. Kun paahtuneita siemeniä maistettiin, ne olivatkin yllättäen hyvän makuisia Ajan kuluessa Mayat oppivat murskaamaan paahdetut pavut sekä tekemään kaakaomurskasta väkevän voimajuoman nimeltään chocolatl.
Kaakaopuun hedelmiä saatiin jopa yli oman tarpeen, jolloin kaakaopapuja lähetettiin myytäväksi myös muualle. Myöhemmin kaakaopavut toimivat myös rahan vastikkeena. Esimerkiksi 10 kaakaopavulla sai ostaa kanin. Ei olekaan ihme, että kaakaopapuja pidettiin jumalten lahjana ja pavuista valmistettua juomaa jumalten juomana.
Ensiaskeleet Euroopassa
Ensimmäinen tätä jumalten juomaa maistanut eurooppalainen oli meritietä Intiaan etsivä Kolumbus ylitettyään Atlantin ja noustuaan maihin Hondurasissa vuonna 1502. Kaakaopavuista valmistettu juoma maistui Kolumbuksesta kuitenkin niin kitkerältä, että hän sylki juoman samantien maahan.
Vuonna 1517 Väli-Amerikkaan rantautunut espanjalainen don Herman Cortés sen sijaan oppi pitämään kaakaopavuista sekoitetusta kitkerästä juomasta jopa siinä määrin, että hän alkoi itse viljellä kaakaopapuja eli kallisarvoista ruskeaa rahaa. Palatessaan Eurooppaan vuonna 1528 hänellä oli mukanaan lasti kaakaopapuja, joista valmistettuun juomaan koko Espanjan hovi ihastui.
Muualle Eurooppaan kaakao alkoi levittäytyä 1600-luvulla. Hovikelpoiseksi juoman nimitti Ranskan Ludwig XIII:n puoliso, espanjalaissyntyinen Anna vuonna 1615, kunhan juoma oli ensin perusteellisesti tutkittu ja vaarattomaksi havaittu. Englantilaiset vastaanottivat suklaajuoman vieläkin avokätisemmin. Ensimmäiset englantilaiset suklaahuoneet – eli teehuoneiden edeltäjät – avattiin jo vuonna 1657. Vuosisadan vaihteessa suklaahuoneita oli pelkästään Lontoossa jo yli 2000.
Kaakaosta suklaaksi
Vaikka kaakaosta opittiin tekemään syötävää, mutta ei suinkaan syötävän hyvää suklaata jo 1600-luvun lopulla, suklaan syntyhetkenä voidaan pitää 1800-luvun alkua. Tuolloin hollantilainen C.J.Van Houten rakensi ensimmäisen kaakaopuristimen, jolla kaakaopapujen sisältämä rasva erotettiin pavuista. Näin saatu kaakaopulveri sekoitettiin kaakaovoihin.
Euroopan ensimmäinen suklaatehdas perustettiin Sveitsiin vuonna 1817. Lähimmäs nykyisin tunnettua suklaan muotoa päästiin vuonna 1880, jolloin sveitsiläinen Rudolph Lindt kehitti täysin uudenlaisen tavan valmistaa suklaata: suklaamassa pidettiin ensin sulana muutamia päiviä ennen kuin se jähmettyi muottiin. Tästä alkoi suklaan nousu herkkujen herkuksi ja makeaksi mielihyvän lähteeksi.