Markkinaosuudet

Makeisten kokonaismarkkinat Pohjoismaissa ovat noin 280.000 tonnia, ja niiden arvo kuluttajaportaassa on noin 3,2 miljardia euroa.

Makeismarkkinoiden liikevaihto

Ruotsin markkinat ovat Pohjoismaiden suurimmat. Niiden osuus kokonaiskulutuksesta on lähes kolmannes. Suomen markkinat ovat toiseksi suurimmat ennen Tanskan ja Norjan markkinoita. Suurimat vientimarkkinat Pohjoismaiden ulkopuolella ovat Baltian maat, Venäjä ja Puola.


Makeiskulutus maittain

Pohjoismaissa keskikulutus henkeä kohti jakautuu tasaisesti eri Pohjoismaissa ja on noin 11,7 – 13,6 kiloa vuosittain. Suomalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset syövät eniten sokerimakeisia, kun taas norjalaiset syövät enemmän suklaata.

Pohjoismaiden makeismarkkinat ovat suhteellisen kypsät. Kasvu on ollut heikkoa: lähes olematonta tai vain parin prosentin luokkaa jo useamman vuoden ajan. Poikkeuksena Suomi, jossa makeismarkkinat ovat kasvaneet viiden edellisen vuoden aikana keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Kasvu vaihtelee kuitenkin eri tuotesegmenteissä. Pohjoismaiden osuus makeisten kulutuksesta maailmassa on noin 2 prosenttia.


© Cloetta Fazer AB 2007