Cloetta Fazer jatkaa toimintansa ympäristövaikutusten pienentämistä
järjestelmällisen laatutyön avulla. Cloetta Fazer noudattaa toiminnassaan voimassa olevia ympäristösäännöksiä, eikä se ole osallisena missään ympäristöä koskevassa riita-asiassa. Cloetta Fazer nauttii Pohjoismaiden johtavana makeisyhtiönä suurta luottamusta kuluttajien keskuudessa,
ja tätä luottamusta konsernin on vaalittava parhaalla mahdollisella tavalla. Konsernin tavoitteena on ylittää kuluttajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien ympäristöja laatutyötä sekä esimerkiksi etiikkaa ja tuoteturvallisuutta koskevat vaatimukset.
Ympäristötyö
Vuoden kuluessa sekä ympäristö- että laatutyötä on selkeytetty ja vahvistettu. Jäsennellyn ja yksityiskohtaisen mittaus-, seuranta- ja toimenpideprosessin avulla lisätään tietoisuutta eri toimintatapojen vaikutuksista ympäristöön ja laatuun. Toimintatapojen usein toistuva seuranta ja arviointi antavat tietoja parhaista käytännöistä ja toimivat laatu- ja ympäristötyötä parantavia toimia koskevan päätöksenteon pohjana sekä edistävät tavoitteiden selkeämpää muotoilua.
Eri tuotantolaitosten ympäristötyötä valvoo ympäristötoimikunta, joka vastaa asetettujen tavoitteiden noudattamisesta. Ympäristötoimikunnan työskentelyä johtaa vastaava tuotantopäällikkö, ja toimikuntaan kuuluu myös prosessijohtajia eri avainalueilta, joita ovat esimerkiksi energia, jätteet, laatu ja prosessinkehitys.
Yksi tärkeimmistä tavoitteista on tuotannon raaka-ainejäämien olennainen vähentäminen. Jäämien vähentämisellä on myönteinen vaikutus ympäristöön, sillä se vähentää energiakulutuksen, päästöjen ja jätteiden määrää, sekä myös konsernin kustannuspohjaan.
Ympäristötyön tärkeimmät alueet
Tuotannon ympäristövaikutuksia pyritään pienentämään ISO 14001 -sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla. Painopistealueet ovat seuraavat:
• energian, veden ja raaka-aineiden taloudellinen käyttö
• jätevesien ja jätteiden määrän vähentäminen
• hiilidioksidipäästöjen vähentäminen
• hävikin vähentäminen
Sertifiointi
Suomen tuotantolaitokset ovat olleet ISO 14001 -sertifioituja 1990-luvun lopulta lähtien. Ljungsbron tuotantoyksikkö sertifioitiin vuonna 2004. Alingsåsin tehdas BRCsertifioitiin vuonna 2007. Sertifiointeja tarkistetaan ja uudistetaan jatkuvasti.